Vastarinnan melankolia sijoittuu eräänlaiseen päätepisteeseen. Sekasorto on ottanut vallan unkarilaisessa pikkukaupungissa, jossa eletään yhä sosialistisen kansantasavallan aikaa. Kaiken yllä leijailee vääjäämättömän lopun tuntu. Liian varhain alkaneet pakkaset, junien salaperäiset katoamiset ja kaupungin yllä uhkaavasti huojuva vesitorni ovat saaneet kansalaiset pakenemaan kotiensa suojiin.
Kauhu-uutiset ja huhupuheet leviävät ja kaikkein pienimmätkin seikat täyttyvät merkityksistä. Kaaoksen tuntua lisää Euroopan-kiertueellaan kaupunkiin poikkeava pahamaineinen sirkus, joka esittelee vetonaulanaan valtavassa kontissa matkaavaa täytettyä sinivalasta.
Turvattomuuden tunne tarjoaa paikalliselle tyrannipyrkyrille tilaisuuden, jonka seurauksena historia rasahtaa jälleen yhden mekaanisen sykäyksen eteenpäin.Valta jaetaan uudestaan. Tämän öljytyn koneiston rattaissa vastarinta näyttäytyy pelkkänä vallan vastakappaleena, joka on, koska ei voi olla olematta, mutta joka juuri olemisellaan mahdollistaa kaiken. Vaikka koko painajaismainen tarina olisi mahdollista tiivistää yhteen viralliseen mutta silti kovin vähäpätöiseen asiakirjaan, uskoo jokainen todistavansa jotain poikkeuksellista.
