Kahdeksannentoista vuosisadan suomalaiset tutustuivat paholaiseen perusteellisesti. Suuri Pohjan sota, joka kesti alun kolmatta vuosikymmentä, todisti kiistatta siitä, mistä oppineet ja papit olivat vuosikymmeniä puhuneet. Viimeinen tuomio käynnistyi, kun venäläiset marraskuussa 1700 hyökkäsivät Raja-Karjalaan, ja jatkui aina vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhaan saakka. 1720-luvulla Venäjän vallan ja vihan ajaksi ja sittemmin 1700-luvun jälkipuoliskolla isoksivihaksi nimitetyllä aikakaudella paholainen otti yliotteen Jumalasta.
Paholainen esiintyi milloin missäkin ilmiasussa. Sotapropagandassa tsaari ja Venäjä esiintyivät paholaisen roolissa, mutta suomalaisille paholaista edustivat Venäjän armeija ja erityisesti Venäjän omaan armeijaansa kidnappaamat ja tarkoituksiinsa aivopesemät suomalaissyntyiset sotilaat. Paholaisen sota kuvaa Suuren Pohjan sodan aikaa, vihaa ja vainoa Venäjän painostuksessa, aikalaisten kokemana ja näkemänä.
Teos kertoo myös erään paholaiskasakoitakin pahemmaksi tunnetun pojan elämäntarinan. Kustaa (sittemmin Vasili) Lillbäck syntyi Oulussa, kun sota syttyi, varttui sotapropagandan ja pelon ilmapiirissä, jäi venäläisten vangiksi, koulutettiin armeijan tulkiksi ja palasi Pohjanmaalle rosvoamaan, kiduttamaan ja murhaamaan siviiliväestöä, kunnes hän karkasi venäläisten käsistä. Pohjalaiset vuorostaan pidättivät hänet ja toimittivat Tukholmaan vankilaan. Alkoi vuosia kestänyt oikeudenkäynti, jossa paljastui, kuinka ihmisen pahuus nousee esiin vaikeissa olosuhteissa.
