Kirje Rafael Donnerilta lukijalle: Kuusitoistavuotiaana päätin, että minusta tulee suuri elokuvaohjaaja. Syy: joko teini-iän hybris/teinin suuret luulot itsestään tai alemmuuskompleksi. Tai ehkä molemmat yhtä aikaa. Ryhdyin opiskelemaan elokuva-alaa. Vähitellen tajusin, ettei suureksi ohjaajaksi tuleminen ole helppoa eikä kovin mukavaakaan, mutta jääräpäisenä ihmisenä en luovuttanut.
Ja olihan minulla ehkä jotain kuvaamisen arvoista: isäni Jörn Donner. Minulla oli access, dokumentaristin Graalin malja, ja syntyi suunnitelma dokumenttielokuvasta. Siitä tulisi minun magnum opukseni: henkilökohtainen, intiimi teos ikääntyvästä julkkisisästä ja eksistentiaalisesti hämmentyneestä pojasta.
Jotain kuvattiinkin, mutta ei siitä mitään tullut. Tajusin että voin tehdä teoksen isästäni vain hänen omilla ehdoillaan, kielen välityksellä. Idea virisi henkiin toisessa muodossa: kirjeenvaihtokirjana meistä, minusta, hänestä, elämästä ja kuolemasta.
Kirja on kirjoitettu itsekkäistä syistä. Se ei missään nimessä ole isänmurha. Minun vain on saatava tietää, kuka isäni on, sillä muuten en tiedä, kuka itse olen.
