On torstai, aina. Pääkallo herää, laittaa kananmunat, voitelee leivät ja ryhtyy neuvottelemaan. Alkuun ei oikein muuta ole, kyllä vai ei, nolla vai yksi, istuako hiukan enemmän oikealle vaiko sittenkin vasemmalle. Kuinka päin olla? Neuvottelut syvenevät ja asennot vaihtuvat.
Matti Kangaskosken toinen runoteos Pääkalloneuvottelut on raivokasta pyrkimystä kommunikointiin, kokemiseen, ehkä ymmärrykseenkin. Se purkaa kokemuksen alkutekijöihinsä ja pysähtyy ihmettelemään kohtia, joissa inhimillinen neuvottelu tapahtuu. Pääkallon lähes binäärisen maailman rinnalla kulkevat kysymykset niin naiivisti kuin väkivaltaisestikin rakentuvasta suhteesta henkilöön, ja ruumiista - jota siirtämällä kuitenkin jää aina kiinni. Onko rimpuilu turhaa, kun pääkallon urheat yritykset unelmoida
katkotaan suitsait yhdellä napsauksella?
Pääkalloneuvottelut on petollinen runoteos. Pääkallon kaksiarvopähkäilyille voi nauraa vedet silmissä, mutta suoraksi huudoksi muuttuessaan teksti pamauttaa lukijan näkemään umpikujan, jossa ollaankin sitten synkempiä. Näin ollen, viime kädessä teoksessa onkin kyse - naps.
