Pääsisältö
Keskisarja, Teemu

Viipuri 1918

Viipuri 1918

Hinta nyt18,00 €
(15,86 € vat 0 %)

Product description

Tampere oli tärkein vuoden 1918 taistelupaikkana, mutta ei tapahtumapaikkana, kun mittapuuksi asetetaan syiden ja seurausten kokonaisuus. Sota alkoi Viipurista. Rintama jyrähteli kolme kuukautta muutaman kymmenen kilometrin päässä kaupungista, yhtä likellä kuin Kehä III on nyky-Helsingin keskustaa. Viipuri oli punaisen Suomen liikennesolmu ja sitkein hallintokeskus. Vallankumoukseen syttyneenä, piiritettynä, vallattuna ja puhdistettavana kaupunki koki vaiheita, joille on vaikea keksiä kyllin voimakasta adjektiivia. Terrorin verisyydessä Viipuri oli huipentuma, vaikuttimissa avaintapaus.

Päähenkilöinä kamppailivat viipurilaiset ja syystä tai toisesta Viipuriin 1918 kulkeutuneet ihmiset. Toinen näyttämö on tammi-helmikuussa 1918 syntynyt Suomen historian ensimmäinen rintama kuularuiskuineen, tykkeineen, ampumahautoineen ja amatöörisotilaineen, joita oli pikakurssitettu palokuntatalon tai työväentalon salissa. Kaupungissa vihollisen "teräskoura" puristi ensin valkoisia ja sitten punaisia. Mieliala muokkautui nälästä, kuolemanpelosta, hulluista huhuista, uuden maailman sarastuksesta, kotietsinnöistä, sankarihautajaisista, juomingeista ja soppajonoista. Sydän hakkasi viimeisen päivänsä eläjillä. Teloitetuiksi tai teloittajiksi tempautui hahmoja, jotka hetki sitten olivat puurtaneet mitäänsanomatonta arkea.

Other formats or variants

Quantity

Quantity
Audio book
After purchase immediately available for download

Title
Viipuri 1918
Authors
Keskisarja, Teemu (Author)
Somero, Jarkko (Narrator)
Product number
9789522349729
Product form
Audio book
Publication date
7.5.2021

Cover image
Download print-ready cover image
Publisher
Siltala
Edition
2021
Publication year
2021
Language
Finnish
Format
MP3
Protection type
Vesileima
Product family
E- AND AUDIOBOOKS
Finnish library classification
92 SUOMEN HISTORIA
Key words
historia, Viipuri, sotahistoria, sotarintama, Suomen sisällissota, toinen maailmansota, punakaartit, taistelut, sisällissodat, talvisota, teloitetut, sotatoimet, poliittinen väkivalta, sodat, sotilaat, kaupunkihistoria, kaupungit, henkilöhistoria, taistelupaikat

Ways of reading

  • No information about appearance modifiability is available
  • No information about nonvisual reading is available
  • Prerecorded audio clips

Hazards

  • No hazards

YOU MAY ALSO LIKE