Trilogiansa Golgatan pesänjakajat kolmannessa osassa Wille Riekkinen jatkaa kristillisen uskon modernia uudelleentulkintaa. Kahdessa aiemmassa kirjassaan Kirjain vai henki (2023) ja Valo ja pimeys (2025) hän pohti kristinuskon ja teistisen jumalakäsityksen radikaalin muuttumisen välttämättömyyttä. Totta ja tarua jatkaa valittua tulkintalinjaa keskittymällä Jeesukseen yhtäältä historiallisena henkilönä, toisaalta kristillisen uskon palvontakohteena ja ankkurina.
Riekkinen toteaa, että Jeesuksen rooli ihmisenä myyttien takana kaipaa lisäselvittelyä. Niinpä hän piirtää uuden kuvan historiallisesta Jeesuksesta kriittisen raamatuntutkimuksen keinoin ja eksegeettiseen tutkimukseen nojautuen. Hän ei pyri kuvailemaan, miksi ja miten Jumala tuli ihmiseksi. Sen sijaan hän pyrkii osoittamaan, miten yhdestä historiallisesta henkilöstä tuli ensin mukaansa tempaava lopunajallinen ”herätysliikejohtaja” ja palvonnan kohde ja vasta kuoltuaan ”Jumalan Poika” ja ... Jumala. Mitä tuosta kehityksestä tulisi omana aikanamme ajatella?
