Espanjaa 34 vuotta yksinvaltaisesti johtanut Francisco Franco kuoli 21. marraskuuta 1975. Hän oli Länsi-Euroopan viimeinen diktaattori. Suomessa vuosi 1975 huipentui presidentti Urho Kekkosen isännöimään Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokoukseen.
Mitä nämä kaksi maata Euroopan eri laidoilla merkitsivät toisilleen? Miten ne hoitivat kahdenvälisiä suhteitaan? Oliko suhde hankala, helppo, kalsea, lämmin vai välinpitämätön?
Mielikuvat ja stereotypiat alkoivat 1960-luvulta lähtien elää uudella tavalla. Kanssakäyminen lisääntyi räjähdysmäisesti massaturismin kautta. Tavalliset suomalaiset alkoivat tuntea tavallisia espanjalaisia - ja espanjalaiset alkoivat tyypitellä eurooppalaisia näiden matkailukäyttäytymisen mukaan. Enää tarinat Espanjasta eivät olleet vain juopuneiden merimiesten pidätyksiä tai pienen Espanjassa asuvan suomalaisjoukon kaupallista tai kulttuurista toimintaa.
Francon kanssa? peilaa mielenkiintoisesti Suomen ulko- ja sisäpolitiikkaa ja myös kulttuurihistoriaa kylmän sodan aikakaudella. Poliittisesti Espanja aiheutti Suomelle haasteita. Vaikka Neuvostoliitto ei juurikaan painostanut Suomea Espanjan asiassa, Franco edusti kuitenkin länsimaiden merkittävintä
oikeistodiktatuuria.
Kaikesta huolimatta Suomi oli Francon Espanjalle mieluisempi Pohjoismaa kuin esimerkiksi Tanska tai Ruotsi, joissa esiintyi jatkuvasti hyvin voimakasta kritiikkiä diktatuuria vastaan. Espanjalaiset diplomaatit myös tunnistivat Suomen tasapainoilun kylmän sodan eri vaiheissa. Jollain lailla viinin ja auringon voima auttoi maita tulemaan toimeen keskenään - vieläpä yllättävän hyvin.
