31. toukokuuta vuonna 1977, heti suvivirren vaiettua yhdeksäsluokkalainen Jan Stefan sai vieraita juhlasaliin: kaksi konstaapelia talutti pojan mustaanmaijaan. Otettiin pitkän taipaleen alkuaskeleet.
Ensimmäisen vankilatuomionsa Jan Jalutsi, aiemmalta nimeltään Jan Stefan Moilanen, sai 24-vuotiaana, ja sulki rautaoven lopullisesti vasta 40-vuotispäivänsä kynnyksellä. Hän tutustui käytännössä jokaiseen suomalaiseen vankilaan ja lukuisiin ruotsalaisiin - ja karkasi melkein kaikista. Media nimesi hänet Pohjoismaiden tunnetuimmaksi vankikarkuriksi ja vaarallisimmaksi mieheksi. Pahoinpitelyihin saati henkirikoksiin hän ei kuitenkaan koskaan syyllistynyt.
Ammattina vankikarkuri on kertomus älykkään ja vilkkaan lapsen epäonnisesta tiestä kalterikuninkaaksi. Omaelämäkerta avaa näkymän piikkilanka-aidan ja tiilenpäiden eristämään todellisuuteen nyky-Suomessa. Elämään, jonka musertavassa eristyneisyydessä paon suunnittelu tarjoaa haasteen ja selviytymiskeinon luhistumista vastaan.
Huikeat tarinat lakanoista punotuista köysistä ja laverinpohjalaudoista kyhätyistä tikkaista ovat kuin vanhoista filmeistä, mutta kovin iloista ei vankikarkurin elämä ollut. Vapauden huuma muuttui nopeasti ulkopuolisuudeksi, kun sinistä valoa vilkkuvat autot ja ohimolle painettu reikärauta tukkivat tien normaalielämään.