Ikkunanpesijä saa tiedon äitinsä kuolemasta kesken työpäivän, killuessaan korkeuksissa. Kenties matka piristäisi. Hän päätyy Berliiniin, kävelemään Immanuel Kantin mukaan nimettyä Kantstrassea päästä päähän kuin tarkistaisi matkaopasta. Hassu sattuma: äiti oli ollut kuulu Kantin filosofian tutkija. Kertoja ei transsendentaalifilosofiasta juuri perusta; hän valitsi kirkkaat ikkunat olioiden itsensä sijaan.
Kadun tallaaminen vie päiviä. Aika hämärtyy, mennyt puhkaisee nykyisyyden, ja paikan henki alkaa puhua hänelle Kantin paperinkarhealla äänellä. Ensin viestiä välittävät kyltit, sitten jostain pulpahtaneet kissat Mau ja Mielle. Öisin kertoja on kirjeenvaihdossa filosofin itsensä kanssa. Lopulta näkyy äiti, jossain katusumussa, omassa puutarhassaan.
